"Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla."

Katsoin erästä brittisarjaa, jossa pienenä ja lyhyenä sivujuonteena oli isän kielteinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja kuinka hän siirsi tätä asennetta pieniin poikiinsa. Tuo isän asenne jäi mieltäni askarruttamaan. Isä pelkäsi, että pojat joutuvat potentiaalisen homoseksuaalisuutensa vuoksi myöhemmin elämässään kiusatuksi. Siksi hän teki kaikkensa eli pelotteli, uhkaili ja kiristi poikiaan, jotta nämä eivät ikinä päätyisi tuohon "kammottavaan tilaan". Pohjimmiltaan hän kuitenkin halusi lapsilleen vain parasta ja hyvää, vaikka katsojan sydäntä isän julmuus ja keinot kylmäsivät.

Vanhempien hyvät aikeet, toiveet ja unelmat voivat johtaa lapsen omien unelmien ja toiveiden kuolemaan tai kutistumiseen. Olen usein onnitellut itseäni siitä, etten ole pyrkinyt tyrkyttämään lapsilleni juurikaan omia odotuksiani ja toiveitani. He ovat mielestäni saaneet kulkea omia polkujaan äidin liikaa puuttumatta. Näihän sitä on voinut omassa kuplassaan kuvitella, kun ei anna lapsilleen suunvuoroa. Sainkin hyvän ja napakan palautteen jokin aika sitten, kun minun todettiin tarjoavan liian valmiita vastauksia ja estän siten heitä tekemästä omia valintojaan ja virheitään. En kuulema voi elää heidän elämäänsä. Palaute kolahti, sillä näin muka aina hyvää lapsilleni toivomalla olenkin estämässä heidän mahdollisuuksiaan kulkea omia polkujaan.

Tämä saamani palaute ja kohtaaminen ei ollut itselleni aivan helppo tai kivuton. Vanhempana lähdin rullaamaan ajatuksissani lävitse kaikkia niitä hetkiä, joissa olen tajuamattani estänyt mahdollisuuden nuoren omaan elämään ja virheisiin. Toki olen usein ajatellut, että aina pitäisi jäädä lapsen ja vanhempien suhteesta jotain käsiteltävää ja läpikäytävää tulevaisuuden terapiaan. Jotenkin vain sydäntäni kirpaisee, jos kivut ja surut syntyvätkin minun jaloista ja hyväntahtoisista aikeistani. 

Pyysin anteeksi tuppautumistani aikuisen lapseni elämään, onneksi puheyhteys vielä säilyi. Kai kaikki toivo ei ole minunkaan suhteeni menetetty, kun sain vastauksen: "Eipä mitään, rakkaudellahan sinä vain". Jatkossa pyrin toimimaan kuin aikoinaan lasten kiipeillessä kiipeilytelineissä. Katsoin vain etäältä, kannustin ja innostin. Tarvittaessa jopa käänsin katseeni pois, kun minua pelotti liikaa. Elämässä taitaa olla ihan riittävästi pelättävää ja haasteellista ihan itsekin löydettäväksi, turhaan minä niitä omia pelkojani ja huoliani seuraavalle sukupolvelle siirrän.






Kommentit

Suositut tekstit