Leikimme kotia

Arkinen jutustelu vanhemman kanssa on lapsen kasvulle tärkeää. Se luo pohjaa lapsen ja vanhemman hyvälle suhteelle. Oivallisia jutustelutuokiot ovat ihan tavallisten kotihommien äärellä. Onnellinen myös se vanhempi, joka voi olla kotona vastassa, kun lapset tulevat koulusta. Itselleni tällainen mahdollisuus oli valitettavasti harvinaista herkkua. 

Lapsiperhevaiheessa pyrimme vaihtelevalla menestyksellä toteuttamaan päivittäin yhteisen ateriahetken. Siinä oli hyvä sauma jakaa kuulumisia ja tapahtumia toisinaan enempi ja toisinaan vähempi. Muistan, kun minua välillä harmitti, jos en syystä tai toisesta (yleensä töiden vuoksi) ehtinyt mukaan syömään. Koin jääväni paitsi jostain. Lasten kasvaessa ja harrastusten pyörityksessä pyrimme toteuttamaan yhteisen ateriahetken ainakin viikonloppuna.

Loppukesästä nuorempikin lapsista muutti kotoa pois. Nyt kotona käydessään he ovat välillä ihmetelleet tyhjiä ruokakomeroitamme ja kummastelleet sitä että emme päivittäin teekään ruokaa tai ole samaan aikaan syömässä. Huoltaan he ovat jakaneet kaveripiirissään ja saaneet toisiltaan vertaistukea. Emme ole siis ainoat.

Tässä päivänä eräänä teimme pitkästä aikaa vaimon kanssa ruokaa arki-iltana ja söimme yhdessä. Tapahtuman yhteydessä minulta pääsi ääneen ajatus, että onpa kiva leikkiä kotia. Oli sellainen vähän hassu ja epätodellinen, mutta mukava ja lämmin olo. Samanlainen tunne oli silloin joskus nuorena opiskelijaparina pienen keittiöpöydän ääressä. 

Jos lapset ja vanhemmat tarvitsevat yhteisiä jutusteluhetkiä arkeen, niin tarvitsee myös parisuhde. Se voi olla hassua ja epätodellista, mutta myös lämmintä ja mukavaa, kun antaa sille mahdollisuuden. 

-Marko-